perjantai 12. huhtikuuta 2013

Suomalaisväriä

Viime viikon aikana ilembulassa on ollut oikein suomalaistungos. Maanantaina saimme seraamme ja myös kanssamme asumaan suomalaisen naisen Liisan, joka työskentelee Helin kanssa orpokodissa n. kahden viikon ajan.

Samoin maanantai-iltana naapuriimme saapui lastenlääkäri Leena Pasanen, joka on työskennellyt täällä iIlembulassa vuodesta 1981 lähetyslääkärinä. Nyttemmin Leena on jäänyt eläkkeelle ja vähitellen muutamassa uuteen asuntonsa Mufindiin. Olemme jo nyt saaneet nauttia hänen vieraanvaraisuudestaan kahvitellen ja jumppatuokioiden parissa. Häneltä olen saanut myös paljon arvokasta tietoa paikallisesta elämänmenosta. Lisäksi Leenan avustuksella olemme suunnitelleet vierailua Mufindiin ( missä on isompien lasten orpokoti ym.) ja kauempana sijaitsevaan Iringan kaupunkiin:)

Keskiviikkona paikalle saapui kahdeksi yöksi neljän hengen suomalaisseurua: 3 rotareiden edustajaa ( 2 lääkäriä ja yksi juristi) sekä yhden vaimo. Ko. Seurue on kierrellyt Tansanian sairaaloita suunnitellen seuraavien kausien rotarien lääkäripankin toimintaa ja samalla selvitelleet paikallisia viisuniongelmia (minulla ei onneksi ole ko. Ongelmia ollut) . Me hyödyimme "arvovieraista" saamalla selvästi parempaa ruokaa' Tosin ruoka on ollut muutenkin maukasta, tosin hiemam yksinkertaisempaa.

Nyt tiedossa sosiaalisesti rauhallisempi viikonloppu wait and see, what will happen!

Heli, Leena ja Mama Esteria orpokodissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti