Olemme onnellisesti kotona ihmetellen oikeanpuoleista
liikennettä, ihmisvilinän puutetta ja valoisia iltoja! Lumet onneksi ovat tässä
ajassa sulaneet. Aivot virittäytyvät
vähitellen vastahakoisesti pois ”wait and see” moodista varsinkin kun yo-juhlien järjestämiseen
on aikaa kotiinpaluun jälkeen viis vuorokautta.
Kannattiko reissu? EHDOTTOMASTI.
Kotiin raahattiin
paljon tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa, mutta parhaat matkamuistot jäivät
ajatuksiin. Mukaan ei saanut auringon
lämpöä (tosin nyt kyllä Suomessakin kelpaa vielä lomailla), ihania ihmisiä,
leppoisaa työilmapiiriä ja uskomattomia maisemia. Silmät avautuivat myös monelle
asialle. Lehdestä on helppo lukea miljoonista Aidsia sairastavista, mutta kun
ko. tautia sairastavat työskentelevätkin kanssasi yhdessä tai hoidat heitä orpolassa,
asiasta tuleekin paljon kouriintuntuvampaa. Työskennellessä joutuu myös taipumaan
siihen, että kuolema kuuluu elämään ja sen jälkeen elämä jatkaa kulkuaan. Hyvinvointia oppii arvostamaan, kun itse
kuluttaa paikallisen kotiapulaisen kuukausipalkan verran kerralla ostaessaan
kahvia, viiniä ja suklaata kaupasta. Tai kun korruptio kukoistaa esim. kun kuskimme
saadessaan ylinopeussakot,hän joutui hakemaan kuitin kahden km päästä poliisiasemalta,
koska poliisilla ei ole edes kuittivihkoa mukana. Moni ajatus varmasti vaatii
vielä prosessointia täällä koti Suomessa, mutta varmaa on, että kaipaus Tansaniaan
jäi. Toivottavasti vielä joskus palaan sinne!
Ensi viikolla virkatyöt kutsuvat, saa nähdä löydänkö työpaikalle. Sitä ennen kuitenkin vielä lauantaina juhlitaan uutta ylioppilasta!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti